Albumilla King Crimson -yhtye yhdistelee edeltäkävijän tavoin eri genrejä klasarista jazziin muodostaen aika koherentin kokonaisuuden: lopputulos on jotain, mitä näin monen levyn jälkeen voi pitää hyvin King Crimsonmaisena.
Levy (varmasti edeltäkävijyytensä takia) sai kahtiajakautuneen vastaanoton. Albumilistoilla albumi menestyi hyvin. UK:n listoilla levy oli korkeimmillaan viides ja Yhdysvalloissa 28.
Muistan kun silmieni ja korvieni progressiiviselle rockille avautumisprosessin aikana jotain kautta kuulin, että tämä In the Court of the Crimson King on ikään kuin genren kivijalka. Tästä inspiroituneena kaiketi 2010 alkuvuodesta näpyttelin yhtyeen nimen YouTubeen ja hakutuloksia varmasti lävähti melkoinen liuta. Syystä tai toisesta päädyin kuuntelemaan levyn päätösraidan The Court of the Crimson King, joka kyllä eittämättä iski suoraan tajuntaani. Tiedän näin retrospektiivisesti yhden iskevyyden tekijän varmasti olleen kappaleen majesteetilliset mellotronit. Uskallan melkein väittää, että juuri mellotronin johdosta In the Court of the Crimson Kingistä tuli ensimmäinen King Crimson -levyni.
Edelleen tämä minuun vaikutuksen tehnyt The Court of the Crimson King pitää pintansa suosikkibiisinä levyllä. Kokonaisuus tosin koko levyllä on hyvä ja ilman Moonchildin tarpeettoman pitkäksi venyvää kokeilukikkailua, sillä sen ollessa vaikka viisikin minuuttia lyhyempi, pitäisin koko kappaleesta paljon enemmän.
Levyn kuunteluintoa vain rokottaa King Crimsonin minuun tätäkin paremmin uppoavan materiaalin määrä - lähes aina kun korvani janoavat King Crimsonia, sormeni eksyvät levyhyllystäni poimimaan jonkun albumin kolmikosta Lizard, Red tai Discipline. Toki toisinaan tulee harhailtua tuon kolmikon ulkopuolellekin, mutta kummallisesti The Court of the Crimson Kingiä ei tule edes ajatelluksi.
Nyt tosin tuoreen uudelleenkuuntelun jälkeen oloni on, ettei itse In the Court of the Crimson Kingiäkään tule väheksyä. 21st Century Schizoid Man on rajumpaa ja riipivämpää, mitä muistikuvani väittivät ja I Talk to the Wind vetää melkein vertoja Lizard-levyn Lady of the Dancing Water -kappaleelle kauneudessaan.
Ja Epitaph! Miksi en tästä pitänyt jo viisi vuotta sitten, kun levyn käsiini sain?
Instrumentaatio
- Robert Fripp: kitara
- Michael Giles: rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu
- Greg Lake: laulu, basso
- Ian McDonald: saksofoni, huilu, klarinetti, bassoklarinetti, mellotron, cembalo, piano, urut, vibrafoni, taustalaulu
- Peter Sinfield: lyriikat
Kansitaide: Barry Godber
Kappaleet
- 21st Century Schizoid Man (including Mirrors) (Fripp, McDonald, Lake, Giles, Sinfield) - 7:24
- I Talk to the Wind (McDonald, Sinfield) - 6:04
- Epitaph (including March for No Reason and Tomorrow and Tomorrow) (Fripp, McDonald, Lake, Giles, Sinfield) - 8:49
- Moonchild (including The Dream and The Illusion) (Fripp, McDonald, Lake, Giles, Sinfield) - 12:13
- The Court of the Crimson King (including The Return of the Fire Witch and The Dance of the Puppets) ( McDonald, Sinfield) - 9:26
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti